Elämä on hassua...

...eikä mene, kuten sitä suunnittelee. Tai oikeastaan menee, mutta ajallisesti toteutus ja taival poikkeaa aina siitä, mitä ajattelee. 

Raha & muutos -kurssin piti olla valmis jo viime keväänä. Kunnes tajusin, että aha, olen itse kurssilla eli tässä on opittavaa ennen kuin voin jakaa kokonaisuuden muiden kanssa. Syksyyn tullessa olin oivaltanut ison joukon asioita, mutta ennen kaikkea päätynyt jälleen yhteen kouluun (harrastan opiskelua:), joka on ollut oikea valinta oman hyvinvoinnin kannalta ja isossa kuvassa myös liikahdus suuntaan, johon haluan mennä. Samaan aikaan oma taloudellinen tilanne on ollut tiivistyvästi tiukka ja kaikenmaailman pelot ovat iskeneet suoraan päin kasvoja. Olin pistämässä jo hanskat tiskiin ja toteamassa, että kurssit ja valmennus ei siis ole minun juttuni, että keskitytään siihen, mitä on. 

Iso osa ihmisistä on varmaan sen verran fiksuja, että toimii juuri noin. Minua ohjaa selvästi jokin pelkoja päin meneminen ja toisaalta se tärkein, miksi näitä Toivopajan tuotteita olen tehnyt pieteetillä: jakamisen ja oppimisen halu. Ei näitä tee itselleen, vaan siksi, että joku muukin voisi hyötyä siitä "korpitaipaleesta", jota itse on käynyt ja pääsisi vähän helpommalla. Ja että minä oppisin taas siitä, mitä muut kokevat ja miten näkevät asioita. Tuota jälkimmäistä ei voi saada, jos ei uskalla jakaa ensin siitä omastaan ja altistaa sitä myös sille, että joku ei tykkääkään tai ei koe jakamaani tärkeänä. Niinhän käy väistämättä aina. Mutta jos se auttaa yhtäkään, niin ollaan voiton puolella. Saamapuolella aina, koska siitä kritiikistäkin oppii. 

Ja jälleen tuli jarru. Pari päivää sitten laskin jo, että puuttuu yksi harjoitus ja viimeiset videopätkät, päivän homma, kun on suunnitellut ne jo ja sitten "Raha & muutos" ulos. Nauhoituksille tuli pieni este, kun sairastuin. Edelleen olen toipilaana, mutta olen huomannut kehoni tekevän tällaisen pysäytyksen, jos lähden intoilemaan - tai pelkäämään - liikaa. Nyt se oleellinen oli kysymys: "Mitä minä haluan?" Ei se päällimmäinen, ensimmäinen vastaus, vaan uudelleen: "Mitä minä haluan?"  

Rentoutta, keveyttä, iloa. Sitä, että asiat soljuu. Sitä, että on innostunut ja on aikaa läheisille - ja itselle. Minulle nuo eivät ole itsestään selviä, koska itse olen niiden pahin este. Se, mikä minut pysäyttää on raha. Mitä tapahtuisi, jos rahaa olisi hurjasti? Menisin vain ja olisin kyllä innostunut ja kevyt, aluksi. Terveelliset rajat on rakennettava muilla tavoin (ei sairastumalla, kiitos, myöskään). 

Kurssi on tulossa, päivän homma enää:) Ja tottakai pelkään ja jännitän, miten se koetaan. Minun tapani oppia itse on aika syvälle kokemusmaailmaan ja mieleen menevä, ja se voi olla jollekin tuhtia, mutta se on myös aitoa oppimista, ei vain pinnalla kuplivaa väriä, joka huuhtoutuu pois ensimmäisessä sateessa. Itselleni se on myös elämän suola. Mikä sinun suolasi on? 

Terveisin,

Tiina Toivopajalta