Muutos ottaa aikaa!

Viimeistään siinä vaiheessa, kun päätös uudesta on tehty, alkaa yleensä jännittää. Pelottaa. Kauhistuttaa. Kaduttaa. Mielessä risteilee ajatuksia siitä, miten typerä sitä olikaan, kun kuvitteli suuria tai että toive voisi toteutua ja siinä onnistua. Miten ei ollutkaan tajunnut kaikkia niitä merkkejä, jotka aivan selvästi ovat todentaneet, ettei tässä voi voi käydä hyvin. Äiti, puoliso, ystävä, alakoulun opettaja…oli oikeassa, minä väärässä. Miten olinkin niin tyhmä, että kuvittelin muuta?

Isoin pelko varmasti on selviämisen pelko. Hyppy tuntemattomaan on aina askel suuntaan, jossa ei tiedä, miten toimia. Entiset keinot eivät pelitäkään, tai niille on sulkenut edellisessä vaiheessa oven. Juju lienee siinä, että päätöstä tehdessä itsevarmuutta, sisäistä voimaa ja rohkeutta, on riittävästi, jotta sitoutuu konkreettisiin askeliin. Kun lataus laimenee päätöksenteon jälkeen ja vanhalle on sanottu ei, ollaan välitilassa. Tuolloin voi olla epävarmuuksiakin, mutta usein on olo, että ollaan liian pitkällä kääntyäkseen takaisinpäin. Joskus tietysti perääntyminen on viisautta, mutta usein pakitusajatukset ovat vain mielen tapa hakea sen tuntemaan turvalliseen takaisin. Siellä tietää, että selviää, vaikka elämä ei tyydyttäisikään. Ihminen ei lajina mielestäni kestä epävarmuutta, haemme turvallisuutta ja ennakoitavuutta usein keinoin, jotka eivät ole kestäviä.

Pakitusajatusten lietsoessa mielessä ja ahdistuksen ollessa voimakkaimmillaan, voi pysähtyä pohtimaan omia odotuksiaan uudelleen. Vaatiiko itseltään tai tilanteelta ”hetikaikki”, jotta mieltää muutoksen onnistuneeksi? Ovatko tavoitteet ja odotukset realistisia mietityssä aikataulussa, vai pitääkö niille antaa enemmän aikaa? Epävarmuuden keskellä ja jaksamisen ollessa kortilla, ihminen usein toivoo, että ihan juuri, parin viikon tai kuukauden päästä, tämä on selvää ja ohi, mutta siirtymävaihe, välitila tuntuukin vain jatkuvan. Sen sijaan, että syyllistää itseään tai muita siitä, että asiat eivät edisty, voisi kuulostella, miltä aikajänteen venyttäminen tuntuu. Useimmiten omituisen, hieman pettyneen helpottuneelta. Ristiriitaiselta, mutta hengittäminen helpottuu. Toki muitakin ratkaisuja voi tulla itseään kuulostellessa tai muiden kanssa jutellessa ja niille on hyvä olla avoin. Maalin ei tarvitse muuttua, vaikka pelikuvio muuttuisikin hiukan.

Haastattelin tällä viikolla Unalome Joogan Mari Jauhiaista hänen työhön liittyvästä muutoksestaan. Mari kuvasi vaikeimmaksi tulla ns. kaapista ulos uuden työminän kanssa. Pelkoja riittää uramuutoksessa toimeentulosta omaan uskottavuuteen ja muiden hyväksyntään. Uutiskirjeen tilaajat saavat 24.3. ilmestyvässä Pajatuksessa linkin Marin haastatteluun. Jos siis vertaiskokemus ja ison urakäännöksen toteuttaminen kiinnostaa, tilaa uutiskirje ennen sunnuntaiaamua.