Kohti kukoistusta

Toiveissa hyviä tuulia!

#muutos #toivopaja #ainavainmuutos #yhteiskunta #makro #mikro Mar 09, 2024

Toiveissa hyviä tuulia!

Viime vuosina on tuntunut, että maailma on sekaisin. Muutoksen aallot ovat iskeneet Suomen lintukotoon saakka ja olemme joutuneet venymään yhä uudelleen. Vuosikymmenien suhteellisen tasainen ja turvallinenkin vaihe on katkennut ja vaikuttaa, että yhdestä iskusta päästyämme, seuraava ilmestyy kulman takaa. 

Emme ole immuuneja maailman tapahtumille tai niiden vaikutuksille, jotka osuvat läheisiimme. Eikä pidäkään olla. Turvallisuutta ja luottamusta lisää kuitenkin tietynlainen ajatus siitä, että voi jollakin tasolla vaikuttaa asioihin.

Nuorille (ja vanhemmillekin) ilmastonmuutoksen tuoma huoli on aiheuttanut ahdistusta ja pelkoja. Nämä tunteet ovat myös vieneet ihmisiä toimimaan. Osalle riittää, että muokkaa omaa kulutustaan ja osa taas kaipaa isompaa kenttää, jolla voi vaikuttaa. 

Koen, että tunteet, jotka saavat toimimaan, vievät meitä eteenpäin myös muutoksessa. Työntävät vastatuulessakin kohti mielekkyyttä. 

Muutokset ottavat aikansa. Mylläkän keskellä olevan mielestä liian kauan. Muutos vie myös voimia. Isossa kuvassa yhteiskunnalliset ja maailman poliittiset myrskyt eivät taida laantua ihan pian ja vaikka haluan uskoa, että ne vievät meitä kollektiivisesti parempaan, toiveissa on kyllä nyt hyviä tuulia kaiken keskelle.

Makrotaso vaikuttaa mikrotasoon (tähän sopii myös vanha(?) suomalainen sanonta: "P* valuu alaspäin"), mutta myös sillä miten yksittäinen ihminen toimii, ajattelee, suhtautuu on vaikutusta isoon kokonaisuuteen. 

Etsitään ja luodaan keitaita, joissa voimme levähtää, kerätä voimia ja keskittyä meille tärkeisiin asioihin. Kysytään ja jaetaan vinkkejä siihen, mikä auttaa. 

Toivopajan tarkoitus on kehittyä näiden molempien suuntaan.

Liity postituslistalle ja pysy kuulolla uusista tuulista!

 

Tietojasi ei jaeta ulkopuolisille, eikä tiedossa ole viestien tulvaa. Voit myös koska tahansa perua viestien saamisen. 

Emme pidä roskapostista, joten emme myy tai anna tietoja kolmansille tahoille.