Mitä tarkoittaa psykofyysisyys?

Ihminen on kokonaisuus, johon kuuluu ainakin fyysinen (keho), psyykkinen (mieli) ja sosiaalinen puoli. Lisäksi osa teorioista nostaa erikseen myös sielullisen ja seksuaalisen ulottuvuuden. Jokainen näistä puolista vaikuttaa toimintakykyyn ja hyvinvointiin, vaikka niiden suhde voikin vaihdella jonkin verran.

Menneinä vuosikymmeninä työ – ja elämä - oli fyysistä, jolloin kuormitus kohdistui enemmän kehoon. Nykyään suurempi osa työstä kuormittaa aivoja ja on mielikeskeistä, jolloin psyykkinen kuormitus on suurempaa ja vastaavasti fyysinen keho jää usein liian vähälle huomiolle tai saatu huomio on yksipuolista. Suomessa yksinäisyys on sosiaalisen kuormituksen toisella äärilaidalla ja mahdollisesti ihminen, jolla ei ole ollenkaan omaa aikaa, toisella. Tietysti sosiaaliseen kuormitukseen liittyy se, latautuuko ihmisten kanssa vai yksin. Korona-eristys osui todella monen sosiaaliseen puoleen rajusti – edelleen korjaamme sen aikaansaamia jälkiä. Toisille sosiaalisuuden vähentyminen oli helpottavaa ja etenkin työmatkojen sosiaalisten kontaktien väheneminen loi tilaa työssä jaksamiselle.

Wikipediasta kysyttäessä psykofyysisyys kuvaa ihmisen sisäisen (psyykkisen) ja ulkoisen (fyysinen) maailman suhdetta (https://en.wikipedia.org/wiki/Psychophysical). Käsityksemme itsestämme (minäkäsitys), tunteemme, uskomuksemme ja ajatuksemme syntyvät suhteessa ulkoiseen maailmaan. Keho on ulkoinen ilmentymä ”minästä”, tosin usein nämä eritytetään. Toisaalta kysyttäessä useimmat eivät identifioidu myöskään mieleensä, mutta arkikielessä ne koetaan läheisemmäksi.

Tanssi- ja liiketerapiassa kehon liikkeitä, asentoja, liikkeen laatuja ja tasoja yms. havainnoidaan ja joissakin suuntauksissa niille nähdään myös selkeitä yhtymäkohtia tunteisiin ja ajatuksiin. Uskon, että on tiettyjä kehonosia, puolia ja tahoja, jotka useimmiten liittyvät tiettyihin sisäisiin prosesseihin, mutta niissä voi olla vaihtelua: asiakas tietää parhaiten itse. Lisäksi joskus merkitysketjut ovat monimutkaisempia kuin kaavioissa voidaan esittää, jolloin kehonmuistiin tallentuneet asiat voivat olla pinnalta ensin jotain ja paljastuakin syvemmiksi ja laajemmiksi merkitysketjuiksi.

”Koko hoito” eli psykoterapeuttisen keskustelun ja hieronnan kokonaisuus auttaa purkamaan sekä mielestä että kehosta jännitteitä ja stressiä. Psykofyysisyydessä itselleni oleellista on myös hermoston osuus: autonominen hermosto osallistuu sekä psyykkiseen että fyysiseen hyvinvointiin ja levon ja toiminnan – sekä stressin ja rauhoittumisen – säätelyyn. Kosketus auttaa rentoutumaan ja kun keho rentoutuu, myös mieli rauhoittuu ja ajatukset pääsevät jäsentymään ahdistuksen ja ajatusten sinkoilun jälkeen. Turvallisuuden ja luottamuksen tunteet, jotka ovat ahdistuneella ja stressaantuneella usein häilyviä, voivat vahvistua, kun rentoutuu hierojan käsien alla. Psykoterapeuttinen keskustelu taas tuottaa nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemuksen ja itselle hankalia asioita jakaessa, voi kokea tulevansa kohdatuksi ja saa tunteen, ettei olekaan niin yksin taakan alla.

Useimmiten nämä kokemukset haetaan erikseen. Itseäni kiinnostaa, mitä tapahtuu, jos samalla ”istunnolla” sekä keho että mieli tulevat huomioiduksi. On myös mielenkiintoista, onko tosiaan niin, että tiettyjä alueita hierottaessa, nousee mieleen samoja, tiettyjä asioita (esimerkiksi suhde puolisoon tai oma työhön) henkilöstä riippumatta, tai ovatko esimerkiksi tietyt tunteet eri kehonosien kireiden lihasten taustalla.

Psykofyysisiä hoitoja ja terapioita on erilaisia. ”Koko hoito” on yksi vaihtoehto, joka voisi olla laajemminkin hyödynnetty, koska erikseen kumpikin palvelu on hyvin sisäistetty ja tunnettu. Mitä sinä ajattelet näiden yhdistämisestä ja psykofyysisyydestä? Olisitko valmis kokeilemaan ”Koko hoitoa” vai tuntuuko se oudolta?

Tiina Toivopajalta

Oporasti.fi: Millainen minä olen oppijana?