Polkuja labyrintissä

"Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" on kannatettava filosofia. Se on kuitenkin vain osittain totta. Olen huomannut sekä asiakastyössä että omassa elämässäni, miten ennakointi ja asioiden etukäteen liian tiukka raamitus eivät ole edes mahdollisia. Tarkemmin ilmaistuna: liika hallinta jumiuttaa koko prosessin. 

Muutos ja elämä tarvitsee liikettä, joka minimissään on hengittämistä ja hengityksessä läsnäolemista. Toiveiden tarkentaminen ja suunnittelu ovat tarpeen, jotta liikkeelle saa suunnan, mutta lopulta matka itsessään vaatii improvisointikykyä ja kulkemiseen heittäytymistä. Suunnittelussa ja ennakoinnissa pelot ja alitajuiset uskomukset tuppaavat hyppäämään toteutuksen esteeksi. Niistä tulee tiheää metsää, jossa ei näe, mihin on menossa, joten on pakko pysähtyä ja tihrustaa eri puolille. Sellaisessa tilanteessa ainakin minä alan sekoilemaan ja miettimään, oliko tämä reitti nyt ollenkaan hyvä valinta ja mitäs jos menen takaisin. Ehkä koko matka olikin aivan väärä homma!

Eteenpäin pääsee ottamalla askeleen kerrallaan ja palaamalla hetkeen jossa on; tekemällä sitä, mitä pitää juuri silloin. Tarvittaessa palaaminen vähän taaksepäin on myös hyvä juttu. Taika on siinä, että kun ei anna pelkojen määrätä liikaa, yhtäkkiä eteen piirtyykin uusi polku, jota ei siinä nähnyt aiemmin (koska oli liian keskittynyt katastrofiajatteluun ja kaikenlaisten sisäisten äänien kuunteluun). Kummasti se paljastunut polku on juuri se, mitä pitääkin kulkea, vaikka sitä ei nähnytkään tulevaksi. Lohdullista on, että tuossa kohtaa useimmiten syntyy varmuus polusta ja matka voi jatkua.

Päämäärään meneminen - muutosprosessissa - on hieman kuin labyrintti: tähdätään läpi, mutta ei nähdä reittiä, vaan se löytyy kulkemalla ja törmäilemällä välillä umpikujiin. Matka opettaa joka tapauksessa paljon ja sen ansiosta päämäärään päästyään on valmis siihen, mitä siellä odottaa. 

 Elämä on muutosta. Kukaan ei huomenna täysin sama kuin tänään ja matka sinne on jo mikromuutos. Työelämän, perhesuhteiden, asuinpaikan ja muiden muutosten prosessi on samanlainen, isompi vain. Suurimmillaan pelot ovat silloin, kun tajuaa tulevansa ulos labyrintistä uuteen maailmaan. Tekee mieli jäädä pyörimään välitilaan tai palata vanhaan. Lopulta isoin hyppy on päätös siitä, että mennään, liike avaa ne polut, joita pitää kulkea. 

Olipas filosofinen postaus! Kuvastaa omaa muutosprosessini vaihetta. Tämä vuosi tuo tullessaan isoja päättymisiä ja pohdinnat ovat varmaankin valmistautumista siihen. 

Tässä ajassa näitä siirtymiä on yhä enemmän yhä useammalla. Millaisia siirtymiä ja muutoksia sinulla on tälle vuodelle tiedossa?

Tiina Toivopajalta